Aluqerin, Viha

Aluqer wrote:Ensimmäinen SO.-aiheinen ficcini. Stalan hiusväristä ja iästä joku saattaakin päätellä, että tarina sijoittuu vuoden 2000 tienoille Sen verran haluan sanoa, että tarina sisältää lievää, noin PG-13/PG:n arvoista slashiä, eli jos et pidä ajatuksesta, jätä lukematta. Ensimmäinen osa on suhteellisen lyhyt ja kirjoitin sen jo viime keväänä. En omista Stalaa yms. henkilöitä, ainoastaan lainaan heitä. en yritä myöskään tehdä rahaa tällä. Mikael on oman sairaan mieleni tuotos. Jos näistä asiaan kuuluvista huomautuksista huolimatta haluat tutustua tarinaan, niin siitä vaan. Tehkää miut iloiseksi ja kommentoikaa. Myös kirotus virheistä saa valittaa.

1

(Stalan näkökulma)

Oli viileä ilta, kun vaelsin lumisateessa kohti kotiani vantaalaisella asuinalueella. Mä olin taas vetänyt lennokkikerhoa lapsille ja tahdoin jo lepäämään, sekä sulattelemaan lumet maihareistani. Kotitaloni alaovella mä olin juuri kaivamassa avaimia taskustani kohmettuneilla

sormillani, kun näin jonkun makaamassa väristen syrjemmällä varjoissa. Pyyhkäisin pitkät ruskeat hiukseni syrjään ja astuin lähemmäksi. Ihminen oli poika, jolla oli mustat hiukset, toisin nyt lumesta valkaistuneet ja polviin asti ulottuva musta takki. Mä kumarruin huolestuneena sen puoleen. Poika värisi, mutta oli kuitenkin tajuissaan.
"Kylmä", se sai sanottua.
"Mä en voi jättää sua tähän", totesin. Poika oli jo ihan jäässä, ja jos se olisi lojunut siinä koko yön, se olisi kuollut.
"Vien sut meille lämpimään", jatkoin saaden hyväksyvän silmäyksen pojalta, jonka autoin seisomaan ja talutin rappukäytävään, tai puoliksi talutin ja puoliksi kannoin, toinen vaikutti ontuvan hieman toista jalkaansa. Hississä mä avasin taas suuni ja kerroin nimeni.
"Sampsa, entä sä?" mä kysyin pojalta. yritin saada sen puhumaan.
"Mikael" se vastasi väsyneellä äänellä. Poika oli tosiaan jäässä.

Kolmas kerros, suoraa eteen ja ovi "Astala". Mä avasin oven mulle ja Mikaelille. Me jätettiin päällysvaatteet eteiseen ja käveltiin olkkariin. Tuin yhä poikaa. Lähdin tekemään kaakaoita, joiden kanssa palasin pian pojan viereen sohvalle. Se näytti todella kiitolliselta ja olihan se aiheellista, mä sentään pelastin sen kotiini.
"Minkä ikänen sä oot?" Mä kysyin ja rikoin hiljaisuuden.
"25" se sanoi lyhyesti yllättäen mut. Pidin häntä paljon nuorempana, vaikka meillä ei ollut ikäeroa kuin vuosi.
"Miksi sä olit tuolla pihalla" kysyin taas. Ei kukaan nyt pakkasessa huvikseen makaa.
"Ne satutti mua" Pojan ääni värisi.
"ketkä ne? Mitä sulle on tehty?" huolestuneisuus paistoi äänestäni. Jalka ei ollut kunnossa, mutta mitä muuta vielä. En ollut varma kertoisiko poika, tai paremminkin mies, olin kuitenkin vieras, eikä asia suoranaisesti kuulunut minulle.
"Mä en tunne niitä. ne kävi kiinni, löi ja haukkui. Kun ne lähti, mä en enää jaksanut liikkua, vaikka oli kylmä.. ja sitten sä tulit" näin kyyneliä toisen silmissä. "Kiitos, en tiedä olisinko selvinnyt ilman sua. Mä hipaisin Mikaelin kättä, ja se oli ihan jäässä.
"Sulla on vieläkin kylmä! Tuu tänne" mä sanoin ja otin Mikaelin kainalooni
"Anteeksi kun mä utelen koko ajan."
"Sulla on oikeus, sä kuitenkin autat mua"
Mikaelin sanat ja sen läheisyys tuntui hyvälle. Mä olin onnellinen.

Mä en muista kauan me istuttiin siinä, mutta lopulta mä tunsin kuinka Mikael nukahti. Nousin hymyillen ja laskin sen pään varoen sohvatyynylle. kävelin vaatehuoneeseen ja toin sieltä Mikaelille sinipunaisen viltin. Poika nukkui suloisesti. Mä sammutin valot, kävelin huoneeseeni riisuutumaan ja hivuttauduin peittojen väliin nukkumaan.

Ps: inhoan ensimmäistä osaa NIIN paljon -_-'

Zezuga wrote:Kiitos, kun kirjoitit!

Mukavaa luettavaa kaikinpuolin ja kiva , kun tarinat-osiokin saa nyt uusia tuulia.

-Z-

IA wrote:Tosi hyvää lukeemista, olen odottanut milloin tämä topsu herää

Aluqer wrote:Kiva kun tykkäätte, ja kiitos kommentoijille ^^

Laitan saman tien kakkos osan, kun näitä on muutama koneella. Eli joitain juttuja ehkä selviää nytten, ja juoni alkoi näillämain valoittua minullekkin...


2.

Avasin silmäni ja haukottelin. Joulukuun ensimmäisen päivän talviaurinko paistoi kirkkaana silmiini noustessani istumaan. Vedin jalkaani farkut ja pujotin mustan paidan ylleni, jonka jälkeen kävelin olohuoneen kautta keittiöön ja näin että Mikael nukkui yhä. Napsautin kahvinkeittimen päälle, otin kaapista leipää ja työnsin ne paahtimeen. Muutaman minuutin kuluttua voitelin mustuneet aikaansaannokseni ja asetin ne lautaselle keittiön pöydän päälle. Kuulin ääniä olohuoneesta ja käännyin katsomaan kohti minua takkutukkaisena tallustellutta Mikaelia.
"Ai, sä heräsit jo" mä hymyilin sille. "mä laitoin paahtoleipää ja kahvia, otatko sä?"
"joo, kiitos", se vastasi unisesti ja istui pöytään mua vastapäätä.
Syödessäni katselin poikaa lähemmin. päättelin, että sen hiukset olivat oikeasti vaaleat. silmäni kiinnittyivät punottavaan mustelmaan tämän kasvoissa, jolloin mielessäni heräsi jälleen yksi kysymys.
"Tiedätkö sä miksi ne hakkas sua", mä kysyin , tietämättä itsekkään miksi en ollut kysynyt sitä jo ennemmin.
Mikael katseli ensin hetken hämmentyneenä odottamattomasta kysymyksestä, kunnes vastasi kääntäen kasvonsa pois minusta.
"Mä en tiedä pitäisikö mun kertoa sulle... Tai siis kun... sä et haluu nähä mua sen jälkeen ja heität saman tien rappukäytävään..."
"en mä usko. Mitä niin kamalaa sä muka oisit voinu tehdä?" Tuskin se nyt ketään oli murhannut.
"No siis kun..." Mustahiuksinen aloitti änkyttäen.
"kun mä... tai siis en mä oo tehny mitään mä vaan... mä... kun mä oon... no... tai siis... kun mä... mä oon gay..." poika sanoi tuskin kuuluvalla äänellä, punastui ja näytti siltä että oli valmis itkemään samantien. Mun ilme taas muistutti varmaan sitä, kun mua olisi ammuttu haulikolla rintaan. Suu ainakin repsotti auki silkasta yllätyksestä. En osannut odottaa tuota.
"Ja nyt sä vihaat mua vai?" toinen sopersi hiustensa takaa
"Hei, en mä vihaa" Mä sanoi mahdollisimman piristävästi "Ei mulla oo mitää sua -tai teitä- vastaan. Ihminenhän säkin oot. Tiiäkkö mun kaverit voi olla mun seurassa ihan omia itsejään, ja sä et oo mikään poikkeus." Yritin puhuessani rullailla ulospäin repsahtaneen alahuuleni paikoilleen, jotta näyttäisin suhteellisen järkevältä, edes omalla mittapuullani. "mutta kieltämättä sun kannattaa varmaan kohta lähteä, kello tulee kahdentoista"
"No niin mun varmaan pitääkin", Mikael naurahti. Pieni kyynel muuttui iloiseksi.
"Saanko mä saattaa sut kotiin?" Mä kysyin. "Ettei kukaan tuu hakkaamaan sua samantien uudestaan"'
"No jos sä vaan mitenkään jaksat, niin tuu ihmeessä! Kyllä mulle aina seura kelpaa" Poika hymyili aurinkoisesti ja oli vilpittömästi kiitollinen.

Me puettiin lämpimät vaatteet yllemme ja lähdettin ulos kirpeään pakkasilmaan. Seurasin Mikaelia, sillä en tiennyt mihin kuljimme, ja kuuntelin samalla kun hän kertoi minulle, miten häntä oli kiusattu yläasteesta saakka. Taivas oli pilvetön ja aurinko kimmelsi lähiön pintaa peittäneessä lumessa. Jotkut talven linnut uskaltautuivat jopa livertämään hentoja säveliään ruokaillessaan ympäristön lasten ja vanhusten pystyttämillä lyhteillä. Mikaelin asunto oli uudemmassa kerrostalossa kuin omani. sen pinta oli puhtaan valkea ja siinä oli viisi kerrosta, joista Poika asui kolmannessa. Myös sisältäpäin asunto oli kodikas. siellä oli vähemmän tavaraa ja siistimpää kuin itselläni. Seinillä oli joitakin julisteita ja piirroksia, jotka mustatukka oli ilmeisesti tehnyt itse. Katselin kuvia ihmeissäni.
"sä oot hyvä piirtämään" Mä kehuin silmäillessäni juuri kuvaa keväisestä niitystä, jolla loikki jäniksiä ja taivaalla lensi leveäsiipinen kotka.
"Kiitos" se sanoi punastuen kevyesti. "Mä tarjoisin sulle jotain, mut täällä ei oikeestaan ole mitään ja me syötiin vasta äsken teillä"
"ei haittaa, mä taidan muutenkin lähteä samantien takaisin, jos sua ei haittaa. Pitää tehä vielä vaikka mitä." Toinen nyökkäsi ymmärtävästi ja kohotti suupieliään hymyyn. Ojensin Mikaelille vielä paperilapun jonka olin kirjoittanut äsken. "Tässä. Soita mulle tai tuu oven taakke jos haluut jutella"
"Saat säkin tänne tulla" Mikael vastasi ja painoi oven takanani kiinni.


(Mikaelin näkökulma)

Huokasin jopa hieman haikeasti kun näin makuuhuoneeni ikkunasta Sampsan astelemassa kohti kotiaan. Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla oli todellinen ystävä. Istuin sängylleni ja kaivoin yöpöydän laatikosta itselleni kynää ja paperia. luonnostelin valkealle arkille kapeiden kasvojen rajat. Asetin naamaan paikoilleen silmät, nenän ja huulet, joiden alla oli lävistys, jollaista kutsuin 'piikiksi'. Oikean sieraimen tienoolle ripustin pienen hopeisen renkaan ja piirsin varjoja silmien alle kuvatakseni pojan kevyitä meikkejä. hiukset laskeutuivat siististi olkapäillä riippuneen mustan talvitakin päälle muodostaen pieniä kiharoita. Juuri tuolta ystäväni oli näyttänyt äsken. Kuva hymyili minulle kuten muutkin työt seinilläni. Niiden joukossa ei koskaan ollut riitaa, surua, eikä kaunaa. kumpa muukin maailma olisi ottanut mallia niiden sädehtivästä ilosta, mutta ei näin tietenkään ollut. Ihminen ei saanut rakastaa ketä tahtoi, eikä näyttää miltä halusi, ilman että toiset tulisivat arvostelemaan. Toivoin että joskus minullakin olisi vielä joku, jonka kanssa saattaisin jakaa kaiken. Hain kaapistani mustat puiset kehykset ja kiinnitin kuvan niihin. Se ei kuitenkaan päässyt vielä toisten seuraan vaan työnsin sen suojaan laatikoston uumeniin. En tahtonut että Sampsa arvaisi mitä ajattelin hänestä. en vielä.

IA wrote:Joo, taas tosi hyvää lukemista ja jatkoa tientenki kaipaan

Sinttu wrote:Kiva kun tännekin topiciin saatiin uutta tarinointia. :]
Tyksin tästä kovasti niinkuin olen jo toisella SO.n foorumilla sanonut ja jatkoa toivoisin. ^^ Hihii, tuo Mikael on niin söpö. <3

Eipä tässä mitään kamalia kirjoitusvirheitä ollut. Paitsi että olit unohtanut muutaman lauseen edestä ison kirjaimen. (;

Stalan salarakas wrote:Tykkäilään täälläkin paljon!

Jatkoa odotellessa. ;D

Aluqer wrote:A/N: no niin, eli nyt saatte tänne jälleen uuden osan. Olisi tarkoitus saada vielä useampikin ennen joulua, että laitan sitten näitä varmaan about joka päivä mutta siis:


(Stalan näkökulma)

"yksi viesti saapunut" luki puhelimeni näytössä, kun kaivoin sen piippauksen kuuluttua pois farkkujeni taskusta. Mä kävelin tietä pitkin vähän matkan päässä kotoani ja olin juuri tullut töistä seurakuntatalolta.
"Huvittaisko sua lähteä tänään jonnekkin mun kanssa, jos sulla ei oo muuta menoa? T: Mikael"
riisuin hanskani ja näpäytin peukalollani "vastaa viestiin" –nappulaa
"Kaipa mä voin. Pääsin vasta töistä, et käykö jos tuut mun luo aikasintaan kuudelta? Mitä ajattelit?"
hetkisen kuluttua merkkivalo vilkahti jälleen.
"Jos vaikka johonkin baariin... Joo, mä tuun sitten. =)"
Hymyilin itsekseni. Olin vasta tavannut pojan ja silti minusta tuntui kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni. meillä oli paljon yhteistä; Kumpikin kuuntelimme hyvin samantapista musiikkia ja soitimme molemmat sitä myös itse.

Löntystin kotiini ja läiskäisin valmispitsan mikroon. Syötyäni kävin vaatekaapin kimppuun.
"Katsotaampas, baariin mä voisin laittaa vaikka... Sut!" Sanoin ja osoitin puhdasta Paul Stanley –paitaa, joka roikkui puoliksi alhaalla hyllyltä. Valitsin vielä mustat farkut ja heitin likaiset kuteeni pyykkikorin virkaa toimittavaan siniseen muovi laatikkoon, jota ilman asunto olisi jo lainehtinut pesemättömistä vaatteista. Pukeuduin ja asetuin peilin luo ehostamaan itseäni. ensin meikkasin ja sitten katsoin että hiuksenikin olivat joten kuten siedettävästi. kelloon katsottuani havaitsin että se oli jo viittä vailla, joten tiesin Mikaelin tulevan pian.

Avasin oven tutulle pojalle, joka näytti jokseenkin samalta kuin viimeksikin.
"Ei sun ois tarvinnu laittautua" Hän hymyili katsellessaan minua.
"Ei olisikaan, mutta kun mä tykkään siitä. Ja mä käyn nykyään tosi harvoin missään. Me voidaan varmaan lähteä samantien..." sujautin takin päälleni, otin avaimeni ja varmistin että kännykkäni oli mukana.

Yksissä tuumin kuljimme läheisen baarin ovelle, olimme näet molemmat käyneet siellä ilmeisesti ennenkin. Sisällä me ja kaksi tuoppia kaljaa hakeuduimme nurkkapöytään rupattelemaan. Ennenkuin juttu oli tosin ehtinyt alkaakkaan, seuraamme liittyi Niksu joka oli ilmeisesti lojunut tiskin takana jo pitempäänkin. Häntä seurasi kaksi toista miestä, Gröne, joka mutisi taas jotain pitkiin hiuksiinsa ja Renska joka tuki edellämainittua, jottei tämä olisi kaatunut ja lyönyt päätään.
"No kukas tää sun kaverisi on?" Niksu uteli rojahdettuaan istumaan minua vastapäätä.
"Mä oon Mikael, ja mä osaan puhua ihan ittekkin", Hän sanoi. poika ei kai aikonut sietää että häntä kohdeltiin mykkänä heti alkuunsa.
"Ai jaa no tota hauska tutustua, mä oon Niksu" Mies änkytti hieman hämmentyneenä ojentaen samalla kätensä Mikaelille. Hän oli näet ilmeisesti ajatellut että esittelisin heidät. Miehet kättelivät, toisetkin miekkoset liittyivät seuraamme ja kertoivat nimensä Mikaelille, joka vilkuili varsinkin "herra sinipartaa" suhteellisen epäilevästi. Parinkymmenen minuutin päättömän juoruilun, ja useammean kaljan jälkeen mä sain idean.
"Mitä, jos Mikael tulis kattomaan meijän keikkaa ylihuomenna?"
Toiset näyttivät yllättyneiltä, sillä kysymys ei edes sivunnut sen hetkistä aihetta, jotain helsinkiläistä, jonka koiralla, Möröllä oli kirppuja.
"Se olis tosi kivaa", Mikael hymyili.
"Mulle ainakin sopii", Renska myöntyi. Toisetkin nyökkäsivät suostumuksen merkiksi.
"Se on sovittu sitten", mä sinetöin aiheen ja Niksu jatkoi naapureistaan selittämistä, kunnes alkoi vähitellen nukahtaa tuoppiinsa. Mä päättelin että jos me haluttiin välttyä sen raahaamiselta kotiinsa, mun ja Mikaelin oli parasta liueta sukkelasti ulkoilmaan.

Poistuttaessa baarin hälystä, tuntui kuin olisi laskeutunut toiseen maailmaan. Pihalla hiutaloi kevyesti ja vain harvat askeleet olivat kuluttaneet tuoretta, katulamppujen valoa heijastavaa pintaa asvaltin päältä. Joidenkin harvojen autojen valot lakaisivat levollista tyhjyyttä, ja rikkoivat sen hiljaisuuden. Kävellessämme narskuvan lumierämaan halki, jotkut minua pitemmät, vankkarakenteisemmat ja ilmeisen humaltuneet miehet, huusivat meille, tai oikeastaan Mikaelille, läheisen talon varjon katveesta.
"Kattokaa, Mikaelilla on uusi poikaystävä!" Toiset nauroivat ivallisesti.
"Sampsa ei ole mun poikaystävä!" Poika huusi takaisin kiukustuneena. Mitä ilmeisemmin, nämä olivat häntä kiusanneet miehet. "Ja vaikka oliskin, se ei kuuluis teille"
"Kuulitte mitä se sano. huolehtikaa omista asioistanne ja painukaa helvettiin", Mä käskin. Miehet tuhahtivat ja jäivät nojailemaan kujan seinään, polttaen tupakoitaan.

Kävellessämme mietin mitä Mikael oli tarkoittanut viimeisellä lauseellaan. Halusiko hän vain antaa takaisin kiusaajille, vai toivoiko hän todella minusta jotain suurempaa kuin pelkän ystävän. En tiennyt halusinko ajatella asiaa, joten työnsin sen pois mieleni syvimille ja pölyisimmille alueille ja keskityin ainoastaan nauttimaan lumen tanssista öisessä ilmassa. Kello oli jo lähemmäs kolmen, kun me Mikaelin ulko ovella toivotimme toisillemme hyvät yöt ja lupasin hakea hänet seuraavana päivänä neljältä iltapäivällä keikallemme. Itse tilaisuus alkoi vasta kymmeneltä mutta minun piti valmistautua.

Stalan salarakas wrote:Kiitos suuri jälleen mahtavasta osasta!!

Kiva jos jatkoa tulee piakkoin..

Aluqer wrote:A/N: ja tämä osa olisi yksin ollut vaihteeksi aivan liian lyhyt...


5.


Mikael ja Sampsa kävelivät kohti kotejaan juna-asemalta ja Mikael kehui yhä lakkaamatta Sampsan ääntä.
”Sä olit kuin enkeli”, Mikael sanoi innoissaan.
”En mä nyt noin hyvä voinut olla”, Sampsa mutisi imarreltuna katsellen lumista maata jalkojensa juuressa.
”Eiku kyllä sä olit”, Mikael virnisti. ”Ja mä en tiedä haluutko sä kuulla tätä multa, mutta sä kanssa näytit lavalla aika hyvältä”, Mikael jatkoi
”Jaa no kiitos”, Sampsa punastui. Mikael oli oikeassa, koska useimmat heteromiehet eivät halunneet kuulla gay-kavereiltaan minkäänlaista vihjailua ulkonäköönsä liittyen, mutta Sampsa ei ollut muutenkaan tuntenut oloaan sinä iltana mitenkään sataprosenttisen heteroksi, joten suuttumisen saattoi unohtaa samantien.

Sampsa kulki Mikaelin lähempänä sijaitsevan kotitalon kautta ennenkuin lähti kohti omaa kotiaan. Juuri kun Mikael oli astumassa rappuun, tämä kuitenkin kääntyi.
”Hei Sam muuten, mitä sä teet jouluna?” Hän kysyi
”En mä varmaan mitään ihmeellistä, istun kait kotona, entä sä?”
”No mäkin varmaan istun kotona, joten käviskö sulle, että istutaan yhessä jommankumman kotona?” Mikael naurahti.
”Mikäs siinä”, Sampsa ilostui.
”Hyvä”, Mikael sanoi ja lähti lähes hyppelehtien sisälle.

***

Joulustressi oli tuttu tunne kaupunkilaisille. Ihmiset jotka eivät olleet ajatelleetkaan joululahjoja, ennenkuin he viimeisellä viikolla, kerääntyivät sankoin joukoin keskustojen kauppakeskuksiin, hankkimaan kavereilleen, puolisoilleen, vanhemmilleen, serkuilleen ja kummin kaimoilleen vähiä jäljelle jääneitä tavaroita. Heidän joukossaan myös Sampsa sinkoili miettimässä mitä voisi ostaa Mikaelille. Outoa sinänsä, ettei hän edes ajatellut, ettei Niksulle ja muille bändiläisillekkään ollut vielä mitään. No, he olisivat tyytyväisiä lähikaupan mäyräkoiraan.

Anttilan ovella nuori korkokenkäinen nainen hyökkäsi Stalan kimppuun.
”Etsiikö herra puolisolleen joululahjaa?”, nainen, nimilapun mukaan Kyllikki, kaakatti korkealla kovalla äänellään.
”No siis tota, kai mä oikeastaan…” Sampsa vastasi vaisun myöntävästi, sillä eihän Mikael ollut mikään hänen puolisonsa (vielä, päänsisäinen ääni muistutti Sampsaa) ja nainen tarkoitti varmaan lähinnä tyttö eikä poikaystävää.
”Saanen sitten varmasti suositella teille tällaista aivan uutta ruusujen ja kirsikan tuoksuista hajustetta joka saa jokaisen naisen lankeamaan polvilleen. Tällaisen voitte ostaa hajusteosastoltamme joka on kakkoskerroksessa liukuportaista tullessa suoraan vasemmalle…” Kyllikki mainosti koneistetulla tätimäisellä äänellä ja heilutti samalla jotain likaisenpinkkiä purtiloa Sampsan naaman edessä.
”Joo kiitti moi, miten musta tutuu ettei se tartte tota..?” Stala totesi naama virneessä ja oli vähällä ettei ruvennut samantien nauramaan ihmisparan sekopäiselle kiinnostukselle omiin myyntiartikkeleihinsa. Hän päätyi kuitenkin piiloutumaan ensin nurkan taa turvaan naikkoselta ja räkkätti sitten siellä sydämensä kyllyydestä.

Selvittyään hihitykseltään, Sampsa asteli kunnolla sisälle ja pienen kävelyn jälkeen löysi aivan upouudelle koru-osastolle, joka oli heti Kyllikki-tädin mainostaman hajusteosaston vieressä. Hyllystä näyttikin katselun jälkeen paljastuvan oikein hieno koru, pieni hopeinen sähkökitara. Hintakaan ei ollut suuri, vain 15 euroa. Ei ehkä mikään maailman paras lahja mutta Sampsa ei ollut sitä tyyppiä, joka jaksaisi käyttää yhtään ylimääräistä aikaa kauppakeskuksissa joulun alla, joten hän lampsi kassalle, mutta pitkän jonon takia, unohtui ajattelemaan, että joku päivä hän saattaisi olla ostamassa hopeasormusta samalle henkilölle. Ajatusta seurasi voimakas läpsäytys otsaan ja vaimeaa sadattelua. ”No niin Sampsa, ryhdistäydy ja unohda Mikael edes hetkeksi”

Aluqer wrote:kommentoidakkin saa... mä en rupea mtn tänne laittamaan, jos kukaan ei edes lue.

Sinttu wrote:Hei kuule, minä luen! ^^ Eli kyllä tätä kannattaa kirjoittaa.

Kyllikki-myyjähän on aivan mahtava. :'D Hih, ja tottakai Sam haluaa ostaa Miksulle mansikkahajuvettä. Se on varmasti Miksun tyyliä. //tai sitten ei.
Loistava tarina tämä on edelleen, jatkoa toivosin! ^^

Stalan salarakas wrote:Juu kyllä todellakin luetaan!

Tää on mielestäni paras tarina täällä joten jatkappa vaan ihmeessä!

Aluqer wrote:A/N: No niin, nyt on parempi joulu tosiaan meni jo iloisesti ohi, kuten uusivuosikin, mutta jatkolla on vaan kestänyt... (plus sitten se kommentti vajaus)

osa 6, joulu

Mikael heilui keittiössään pinkki kukallinen essu päällään, kuunnellen tuttuja joululauluja radiosta ja leipoen tuoksuvia sydämen muotoisia joulupipareita. Joulu oli ehdottomasti hänen mieliaikaansa. Silloin saattoi luvan kanssa olla vähän romanttinen höperö ja viettää tunteja vaan tuijoitellen kynttilää tai valkeaa hankea, joka leiskui kylmänä ulkona. Varsinkin nyt kun Sampsakin oli tulossa, joulusta saattoi todella tulla jotain kaunista. Pienen olohuoneen nurkassa seisoi kuusi, jonka Mikael oli päättänyt koristella illalla yhdessä Sampsan kanssa, koska se oli yhdessä aina hauskempaa ja hän ei olisi kuitenkaan ylttänyt laittamaan tähteä ilman apua. Lukuunottamatta joka joulupäiväistä vierailua äidin luona, Mikael voisi olla pari päivää pelkästään Stalan kanssa ja hän voisi tulla äidinkin luo mukaan.

Ajankulukseen Mikael istahti puutuolille soittamaan suloista pientä vaaleansinistä sähkökitaraansa. Hän näppäili aluksi varoen sointuja, joista alkoi lähes hänen huomaamattaan muotoutua Guns'n'Rosesin Don't Cry. Mikael kuljetti kättään soittimen kaulalla ja painoi sormensa ohuille kiiltäville kielille antaen musiikin imeä itsensä sisäänsä. Kuten aina, aika kului kuin siivillä hänen laulaessaan, soittaessaan ja biisien vaihtuessa vähitellen toisiksi. Lopulta Mikael päätyi soittamaan melodiaa, joka oli hänelle itselleenkin aivan vieras, mutta se kuulosti harvinaisen kauniilta. Poika otti laatikosta mustakantisen vihkonsa jonka kanteen oli liimattu vanhoja valokuvia, ja raapusti puhtaalle sivulle soinnut, jottei unohtaisi niitä.

***

Hämärä iltapäivä vaihtui jos mahdollista vieläkin pimeämpään iltaan ja Mikael näki keittiönsä pienestä ikkunasta Sampsan astelevan hiljaa pyryttävän lumen halki kohti talon etuovea ja meni jo avaamaan ulko-oven valmiiksi

***

(Sampsa)

Mulla oli mennyt aika myöhään saapua Mikaelin luo. Aamupäivästä mä olin käynyt äidin luona ja me oltiin katsottu joulurauhanjulistus telkkarista, niinkuin joka jouluna. Mikael seisoi hymyillen ovensuussa ja päästi mut sisälle. Se oli näköjään leiponut, koska keittiössä oli pipareita ja siellä tuoksui yhä niiltä. Mä jätin kädessäni olleen pienen kassin eteiseen ja seurasin Mikaelia olohuoneeseen.
"Mitä me tehdään", kysyin ja istuin mustalle nahkaiselle sohvalle.
"Toi kuusi pitäisi ainakin koristella", MIkael vastasi viitaten eteensä. "Ja sit me voidaan syödäkkin, kun mä leivoin ja paistoin kinkkua, eli eiköhän me jotain keksitä"
"Juu, keksitään", mä hymyilin. "Ja me varmaan aloitetaan tosta kuusesta?"
Mikael nyökkäsi ja me nousimme. Hän tarttui punasiniseen joulunauhaan, joka toi minulle hyviä muistoja mieleen ja alkoi kieputtamaan sitä kuusen ympärille. Mä otin tehtäväkseni ripustella puuhun kirkasvärisiä, iloisia joulupalloja ja mä myös vähän pidempänä kiipesin tuolille kurottelemaan tähteä latvaan, sillä me oltiin molemmat aika lyhyitä. Mikael asetteli vielä sähkökynttilät varovasti paikoilleen ja me saatoimme katsella lopputuloksena syntynyttä joulupuuta vähän kauempana.
"On se hieno", Mikael totesi.
"On", mä vahvistin. "Onko sulla muuten mitään musiikkia?", jatkoin pienen tauon jälkeen.
"No on mulla jotain, mutta meinaatko sä niinkuin mitään vai joulumusiikkia?" Mikael kysyi ja mä huomasin artikuloineeni taas vaihteeksi hieman epäselvästi.
"No siis jotain mitä vaan", mä sanoin vaikken ollutkaan alunperin tarkoittanutkaan sitä ihan noin.
"Mitään toiveita?"
Ei mulla ollut, joten soittimeen päätyi jokin 80-lukuinen kokoelma-kasetti joka oli itseasiassa ihan hyvä, sieltä tuli Kissiäkin. Vähän ajan pästä Mikael päätti käydä hankkimassa keittiöstä meille syötävää ja toikin toisella lautasella kinkkua, toisella joulutorttua ja pipareita, sekä jotain vadelman makuista Muumi-limsaa, joka jaksoi huvittaa meitä molempia. Olihan se tietysti sopivaa olla jouluna selvänä, mutta noin oudot juomat ei ollut edes mun normaalia ravintoa, vaikka mä olinkin aika outo. Loppujen lopuksi siitä limsasta tulikin mukavasti lapsuus mieleen ja mä päädyin kertomaan Mikaelille nuoruudestani. Mummon maatilasta, ekasta KISSin levystä, kun mä opiskelin ja muutin takaisin pääkaupunki seudulle. Tosiaan, mähän olin syntynyt Vantaalla. Me oltaisiin voitu jutella samantien kaikki ummet ja lammet täältä Intiaan, ellei mulle olisi tullut mieleen, että oli itseasiassa aika hyvä hetki sille, että Mikael avaisi mun tuoman lahjan.

***

Sampsa lampsi noutamaan eteisestä pussinsa ja Mikael oli sillävälin etsinyt toisen paketin, joka oli kääritty sinivihreään lahjapaperiin
"Kumpi avaa ensin", Mikael kysyi Sampsan palatessa sohvalle
"Avaa sä", toinen vastasi ojentaen Mikaelille paketin, johon oli sidottu jouluisen punainen lahjanaru ja sen keskellä oli kulmikas kohouma. Kohouma osoittautui korurasiaksi, josta paljastunut sähkökitarakoru sai Mikaelin hymyilemään.
"Hieno", hän sanoi ja alkoi tutkia paketin muuta sisältöä. Rasian alla oli kolme cd-koteloa, joiden kansissa ollevista kuvista, Mikael teki päätelmän
"Näähän on teidän ep:itä"
"Niin, no mulla oli niitä kotona", Sampsa hymyili
"Kiitti Sam, mutta se on nytten varmaan sun vuoro", Mikael sanoi ja heitti paketin Sampsalle, joka alkoi pilkkomaan sen kiinnytyksiä pienillä näppärillä ja terävillä saksilla. Sisältä tuli vastaan pinkki kangas, jonka Sampsa levitti auki käsissään. Siihen oli kuvioitu glitter-hileillä "laulaja".
"mulla on noita muillekkin, siis teidän bändille", Mikael valaisi. Sampsa nauroi hetken ajatukselle Niksusta suuressa pinkissä basisti-paidassa, mutta muisti kuitenkin, että olisi ihan hyvä tutkia loppupaketinkin sisältö. Sampsa nosti paperin seasta ylös sinipunaisen kaulahiuvin jota katseli ilmeisen yllättyneenä.
"Mun äiti kutoi ton", Mikael sanoi aavistuksen verran nolona
"Mun mielestä se on ihan hieno", Sampsa kommentoi ja kietoi sen kaulaansa, ollen hukkua pehmeään pörröiseen lankaan.
Illan kuluttua lähes loppuunsa, he totesivat, ettei Sampsan ollut enää mitään järkeä lähteä kotiinsa, mutta vastaan ilmaantui yhä tuttuakin tutumpi ongelma.
"Missä mä nukun", Sampsa kysyi
"Jaa aaa", Mikael pohti "Sä voit joko mennä tolle sotkuiselle ja kovalle sohvalle, jolle sä onnistuit kaatamaan limua, tai tulla mun kanssa mun ihanalle pehmeälle sängylle", poika jatkoi saaden ystävänsä nauramaan.
"Joo, jospa mä otan vaihtoehto been, toi toinen ei hirveästi houkuttele", Stala sanoi naurun sekaisesti, ja niin pojat kävivät makuulle Mikaelin pienelle, mutta ah-niin-mukavalle sängylle, siveästi selät toisiaan kohden, mutta kumpikin vilkuili silti toistaan varoen, ettei vain jäisi kiinni.

***

Aamulla herättyään rokkarit söivät aamupalakseen eilisen kinkun jämiä ja kaupan hyllyltä löytynyttä mikro-riisipuuroa. Koska Mikael oli luvannut käydä äitinsä luona, he lähtivät yhdessä kävelemään sinne. Mikaelin äiti, Sanna oli hieman yli nelikymppinen, ruskea hiuksinen ja hymyilevä nainen. Hän jutteli innokkaasti ja uteliaasti Sampsalle, kysellen kuinka tämä oli tavannut Mikaelin ja mitä tämä puuhasi yleisesti ottaen. Tapaamisaiheeseen Sam vastasi kierrellen nähneensä Mikaelin vain ulkona, mikä oli sinänsä totta. Ei ollut kovin mahtava idea, ruveta selittämään kaverin äidille löytäneensä tämän hakattuna, kun ei ollut varma tiesikö Sanna edes että Mikael oli gay. Vähän ajan päästä Sampsa sai kuitenkin huomata, että Mikael oli selvästi puhunut elämästään hyvinkin avoimesti äidilleen. Sanna oli leiponut joulutorttuja, joita he söivät glögin kanssa jutellen mukavia, kunnes Mikaelin ja Sampsan tuli aika lähteä takaisin. Sampsan pukiessa ulkovaatteitaan eteisessä, Sanna veti Mikaelin luokseen kauemmas.
"Mä näen kuinka sä katot tota poikaa, ootteko te jotain muuta kuin kavereita?", Hän kysyi harmaat silmät kiiluen salaperäisesti.
"No ei olla", Mikael kielsi "Ei se oo sellanen", Mikael vastasi melkeimpä surumielisenä.
"Älä yritä, mä tunnen sut"
"No okei, mä tykkään siitä", Mikael myöntyi huokaisten. "Mut me ollaan vaan kavereita" Mikael sanoi ja käveli ystävänsä luo eteiseen, ennen kuin olisi joutunut vastailemaan enempää.
"Vielä", Sanna mutisi itsekseen. "Sano mun sanoneen, että tosta tulee vielä jotain"


A/N: mää itse henkilökohtaisesti jälleen inhoan tätä, varsinkin Sampsan POV:ia, mutta tehän rakastatte tätä aina x) Miksi nämä aina loppuu jonkun itsekseen puheluun? Ja kommentteja PITÄÄ heittää eikös?

Zezuga wrote:Ohhoh, täälähän on väkerretty helvetin pitkää tarinaa. Rispekt, I like it very möch.

-Z-

IA wrote:Ja vielä vaan lisää, tämä sun tarinas rupeaa olla tosi kiinostavaa lukemista. Sori nyt vaan kun en kommentoinut viime kerralla kun kirjoitit,

mutta kyllä luen joka kerta, lisää odotan


~IA~

Aluqer wrote:Danke IA ja kiva että zezukin tykkää ^^

A/N: mutta näin Sampsan synttäreiden kunniaksi, kokonaan uusi osa teille!

7.



Joulun jälkeen SO.:lla oli ollut yhdet niin sanotut bänditreenit, jotka olivat kuluneet jokaisen selittäessä mitä tekivät jouluna ja suunnittelivat uudeksivuodeksi, mukaan lukien sen kuinka Sampsa antoi toisille pinkit paidat, kertoen terveisiä Mikaelilta. Niksu selitti jostain ystävästään, joka piti ilmeisesti jotkin suuremman puoleiset bileet kotonaan. Sampsan mielestä iso porukka oli aina ihan hyvä juttu, silloin oli enemmän ihmisiä, eikä häneen kiinnitetty niin paljon huomiota. Uutena vuotena tulikin irroittautua arjesta, joten Sam tarttui ajatukseen ja päätti kysyä jos Mikaelkin lähtisi mukaan. Lähdettäessä Niksu kehotti heitä kaikkia vielä ottamaan kaikki kaverinsakin mukaan, mutta Sampsa ei tosin harmikseen keksinyt enää enempää ihmisiä, paitsi sen yhden Tomin, joka ei tykännyt juhlia. Istui vaan kotonaan, söi, piirsi ja poltti tupakkaa. Sampsa kaivoi taskustaan suuren mustan antennillisen kännykänsä, etsi valikosta Mikaelin numeron ja painoi vihreää luuria saaden Mikaelin taskussa makailleen puhelimen soittamaan Nokia tunea. Myöskään tällä pojalla ei ollut mitään juhlimista vastaan, varsinkaan hyvässä seurassa, joten Sampsa kertoi Mikaelille paikan osoitteen ja he sopivat näkevänsä siellä.

Niksun kaveri asui lähiöalueen reunalla vanhassa suhteellisen siistissä ja suuressa omakotitalossa. Ovella seisoi lihava ja sotkuinen mies kaljatölkin kanssa, joka päästi Mikaelin sisälle taloon mumisten jotain epäselvää kännisellä äänellään. Saattoi päätellä että joidenkin ilta oli jo silloin, ennen yhdeksää, melkoisen pitkällä. Jätettyään ulkovaatteensa naulakkoon ja katseltuaan hetken ympärilleen, Mikael löysi Sampsan keittiöstä tarjoilu pöydän luota, lasin seurasta. Vaikutti siltä, että myös hän oli nauttinut jo suhteellisen runsaasti juomia.
”Jee säkin tulit”, Sampsa hihitteli heiluttaen kättään Mikaelin suuntaan.
”Kauan sä oot oikein ollut täällä”, Mikael kauhisteli. Sampsa mietti hämmentyneenä rapsutellen leukaansa, kunnes käänsi päänsä toisella puolella pöytää lojuvan ihmisen puoleen.
”Hei Niksu, kauan mä oon ollu täällä?”
”No tota kello on nyt jotain viis yli, joten korkeintaan sellaset öö neljäkymmentä minuuttia”, toinen laskeskeli.
Mikael ei saanut millään päähänsä miten joku saattoi saada itsensä niin sekaisin niin pienessä ajassa, mutta ei viitsinyt vaivata sillä päätään, vaan syventyi kauhomaan lautaselleen sipsejä, popcorneja, karkkia ja coctailtikkuja sekä kaatamaan itselleen pöydällä sijainnutta vihertävää boolia. Mikael istui seinän vierustalle pöydän lähelle vapaalle paikalle Grönen ja Sampsan väliin. Sampsa nauroi Niksun kanssa jollekkin ja Gröne vuodatti Renskalle kuinka elämä oli taas niin kerrassaan hirveää.

Sampsa tunsi päänsä sisällä olonsa jotenkin sumeaksi. Todennäköisesti se merkitsi, että hän oli juonut jo melko paljon, mutta olihan teoriassa myös mahdollista, että joku oli hivuttanut hänen huomaamattaan pumpulia sisään korvien kautta. Häntä hymyilitti eikä hän todellakaan keksinyt sille mitään järkevää selitystä, mutta mikäs siinä, oli ainakin kivaa.

Talo oli rakennettu hieman kaltevalle maalle, joten olohuoneen pääty oli matalammalla, ja sinne johtivan pienet portaat. Osa ihmisistä pomppi kaijuttimista raikaavan musiikin tahtiin, tuskin huomaten mikä biisi itseasiassa oli kyseessä. Sampsan suureksi riemuksi pöydälle oli ilmestynyt pullollinen suomi viinaa, jonka kimppuun tämä kävi sumeanpuoleiset silmät ilosta kiiluen.
”Kuule Sam, miten musta tuntuu, ettei toi tee sulle kovin hyvää?” Mikael totesi pahoittelevasti.
”Ai miten niin? Mä tykkään viinasta”, Sampsa ihmetteli, näpersi korkin auki ja kulautti nestettä suun täydeltä suoraa pullon suusta.
”Voi saatana sun kanssas…” Mikael mutisi kääntäen katseensa pois päin ja juoden kulauksen omasta lasistaan. Hetken päästä Niksu hoiperteli terassille tupakkaa polttamaan. Kun Sampsa totesi jääneensä ilman juttuseuraa hän nojautui Mikaelin kylkeä vasten.
”Sulla on kauniit silmät”, hän kuiskasi hiljaa. Mikael käännähti yllättyneenä katsomaan poikaa, joka hymyili humalaisesti.
”Sullakin on” Hän sanoi ja mietti voisiko toisen kommentin laittaa pelkän alkoholin vaikutuksen syyksi.
”Hei kuule Mikshu, lähe tanssimaan mun kanssa!” Sampsa kiljaisi parin minuutin hijaisuuden jälkeen
”No en varmasti lähde”, Mikael kauhisteli.
”Ai miksi et?”
”No kun mä en osaa, enkä kyllä tahdokkaan”
”Nääh sä oot ihan tylsä”, Sampsa puhahti ja rupesi mököttämään kädet puuskassa.
”Mutta mä voin tulla kyllä kattomaan kun sä tanssit, jos sä tahot”, Mikael tarjoutui.
”Jee” Sam kiljui innoissaan ja repi Mikaelin kädestä pitäen alatasanteelle jonka reunoilla seisoskeli ihmisiä lasien kanssa ja keskellä heilui porukkaa ilmeisen fiiliksissä. Mikael totesi parhaaksi vetäytyä suoraa seinustalle. Hän katseli Sampsan tanssimista, joka vaikutti lähinnä päättömältä hyppimiseltä, ja huomasi että joku iljettävä meikkipelle-naikkonen lähestyi häntä turhankin juttelunhaluiselta vaikuttavana.
”Hitto”, mies kirosi mielessään.
”No mitäs äijä?” Nainen uteli tunkiessa lähemmäs omasta mielestään vaarmaan hirveän viettelevästi.
”Kuule mä en jaksa nyt”, Mikael töksäytti
”Ai. Mikä ongelma, mä voin kyllä kuunnella…”
” Mä oon gay”, Mikaelin sanat aiheuttivat naiselle hiljaisuusreaktion ja vähän aikaa toljotettuaan tämä rupesi vaappumaan poispäin. Mikael jäi kuuntelemaan musiikkia ja seisoskelemaan tyytyväisenä yksikseen. Kellon viisarit juoksivat eteenpäin ja vähitellen porukka lähti heilumaan pihan lumille. Lopulta Sampsakin lopetti tanssimisensa, huomattuaan että biisi oli vaihtunut slovariksi ja ihmiset liimaantuivat toisiinsa vähän turhankin intensiivisesti. Pojat päättivät lähteä itsekin ulos, sillä kello olisi pian kaksitoista.

Talvinen pakkas ilma tunkeutui Sampsan keuhkoihin, mutta talvitakki tuntui mukavan lämpimältä hänen ihoaan vasten. Maisema hyppi silmissä kun hän pyöri ympyrää ja huitoi jostain löytämällään puoliksi palaneella sädetikulla. Pihalla ja sen ympäristössä ihmiset ampuivat raketteja jotka levittivät maahan sakeaa savuaan. Laajan pihan keskellä oli vanha puinen terassin kaltainen rakennus, jonne pojat menivät istumaan muutaman muun ihmisen seuraksi. Avoimilta seinän pätkiltä huomasi osan porukasta jo ilmeisesti sammuneen hankeen, ja heidän kaverinsa yrittivät hinata näitä onnettomia sisälle lämpimään. Ihmiset alkoivat kokoontua jonkun ympärille, jolla oli kuulemma jokin isokin ilotulite sille hetkelle, kun vuosi vaihtuisi. Mikael ja Sampsa päättivät kuitenkin pysytellä istumassa suojassa, koska sieltäkin näki hyvin. Kun Sampsa katsoi tarkemmin, hän huomasi, että tämä joku, nyt ilmeisen suosittu henkilö, joka omisti sen ison raketin, oli Niksun kaveri, jonka bileet nämä olivat. Sam oli nähnyt hänet joskus heidän keikallaan.
"Ajatella kohta on taas kokonaan uusi vuosi", Mikael sanoi katsellen rakenteen vanhaan puiseen kattoon.
"Niin, ja mikä oudompaa, uusi vuosituhat", Sampsa täydensi. Asia kummastutti, koska he molemmat olivat eläneet koko pienen elämänsä 1900-luvulla, mutta sitten yllättäen vuodet alkaisivatkin kakkosella.
"Sanos muuta"
Mikael totesi että Sampsa oli onnistunut raahaamaan jostain mukaansa jonkun kaljapullon ja availi sitä parhaillaan
"Uudenvuoden ryyppy", Sampsa selosti "Haluutko säkin?"
"Mikäs siinä, kellokin on jo miltei keskiyön", Toinen vastasi vilkaisten samalla rannettaan.
Sampsa laski pullon huulilleen, joi ja ojensi sen Mikaelille joka joi myöskin. Lähes samaan aikaan ihmiset ulkona alkoivat huutaa jotain joka kuulosti epäilyttävästi lähtölaskennalta, ja heidän päästessään nollaan, joukon keskeltä suhahti ilmaan raketti, joka hajosi pamahtaen taivaalle levittäytyen lähes koko näkökentän peittäväksi puna-sini-vihreäksi säkenöinniksi. Sen perään nousi muitakin, pienempiä raketteja.
"Nyt me ollaan sitten virallisesti jo viime vuosituhannelta", Mikael totesi huvittuneena
"Niin ollaan. Mutta arvaas mitä tän viime vuosituhannen ihmiseen tekishi mieli tehdä nyt."
Mikael katsoi kysyvästi. Sampsa epäröi hetken mutta kumartui pian lähemmäs Mikaelia ja kuiskasi hiljaa tämän korvaan
"Tätä." Hän painoi huulensa kokeilevasti vasten toisia, kapeita ja heikosti viinan makuisia huulia. Pian hän kuitenkin palasi jo kauemmas ja katsoi Mikaelin suljettuihin silmiin jotka aukenivat hitaasti.
Sampsa avasi suunsa aikoen sanoa jotain, tuntien kuitenkin Mikaelin hiljentävän sormen painuvan huulilleen
"Älä sano mitään" Mikael suuteli Sampsaa hellästi, mutta kuitenkin niin että toinen tunsi selvästi hänen kiihtymyksensä
”Mä… tykkään susta”, Sampsa sanoi hiljaa, Mikaelin katsoessa takaisin tietämättä mitä ajatella.
”Okei, mä tiedän, että mä olen kännishä mut mä rakastan sua, ihan oikeesti!”
"Joo joo kultaseni, niin mäkin sua", Mikael hymyili varoen. "Mä tota ajattelin, että jos sä tahtoisit tulla yöksi mun luo…"
"Oikeesti?" Sampsa kysyi ihmeissään saaden toisen nyökkäämään. "Tietenkin mä haluan", Sam vastasi varoen kuitenkin kuulostamasta liian innokkaalta.

Hetken istuttuaan, miehet päättivät alkaa lähtemään ja he kävelivät sisäkautta, sanoivat heit muille SO.:n tyypeille ja lähtivät lampsimaan pitkin kaupungin öisiä katuja, joita yhä sillointällöin räjähtävät ilotulitteet valaisivat. Perillä, Mikaelin asunnolla, kumpikin tunsi itsensä väsyneeksi, eikä omistanut hirveää puhumisintoa, joten he vetäytyivät yksissä tuumin nukkumaan, tällä kertaa ei-niin-siveästi kiinni toisiinsa.


A/N: toi loppu meni nyt kyllä totaalisen paskaksi, mutta kun en osaa/jaksa/halua sitä ruveta muuttamaan, niin saa nyt olla noin =) Mutta pitääkää kiva Sampsan päivä ja mie lähden tästä kouluun säikäyttelemään ihmisiä uusilla hiuksillani x)

IA wrote:Jotain rakentavaa , eh minä kun olen niin huono tälläiseen juttuihin. No joka tapauksessa odotan lisää että näpyttele tulemaan vaan

Kiinostaa minua koska on tarpeeksi pitkä pätkä joka kerta tästä tarinasta. Eikä ollenkaan tylsää lukemista.

~IA~

Aluqer wrote:thänks IA taas, kiva kun dikkailet <3

A/N: nyt on ollu julkaisussa totaalisesti liian pitkä tauko ja mun piti laittaa tämä muutenkin jo viime viikolla, mutta en jotenkin saanut aikaiseksi... x) nyt on kuitenkin aikaa hyvän oloista tekstiä, ja osa kiitos siitä kuuluu Örvikselle ja Sepille, jotka molemmat hävittivät täältä virheitä ja sanamuotohäiriöitä. ^^ Osa on pääpiirteiltään kirjoitettu kokonaan koulussa, erinäisillä tunneilla, vaikka onkin muuttunut aika paljon hypätessään vihosta koneelle. Ja krapulasta mulla ei ole kokemusta, en osaa kirjoittaa, älkää välittäkö. Jos joku jaksoi lukea koko jaarituksen niin onnea =)



8.

Mä heräsin ja tunsin oloni oudon sumeaksi. Avasin silmiäni varoen ja löysin kasvoni tuuheiden, mustien ja harvinaisen hyväntuoksuisten hiusten joukosta. Vedin päätäni taaksepäin ja mietin mitä olin mahtanut tehdä edellisenä päivänä. Uudenvuodenbileet, ryyppäämistä, Mikael… ja sitten pimeni.
”Niin tietenkin, Mikael”, krapulaiset aivoni päättelivät. Seuraavaksi katselin ympärilleni ja totesin, etten tainnut olla omassa huoneessani. Hetken ajattelun jälkeen totesin, että paikka oli mitä ilmeisemmin Mikaelin asunto. Hitto, mä en tietenkään muistanut mitään. Oli ilmeisestikkin tullut juotua turhankin rankasti, mutta siitä huolimatta olo oli ihmeen hyvä, varsinkin kun mulla oli vielä housutkin jalassa, ilman niitä olisi vituttanut.

Fiilis oli lähes liiankin hyvä ja kuten aina, sellaiset pilvilinnat eivät kestäneet ja sietämätön päänsärky räjähti päähäni. Painoin silmät takaisin kiinni ja käännyin selälleni, etten olisi oksentanut. Hetken siinä maattuani, tunsin toisen liikahtavan ja alkavan yskiä. Saatuani sisuskaluni takaisin ojennukseen raotin luomiani ja kohottauduin käsieni varaan.
”Huomenta”, mä sanoin ja Mikael hymyili minulle varoen. Se vaikutti selvästi tietävän enemmän kuin minä, eikä ihme, kun mulla ei ollut mitään mielikuvaa miten olin edes päätynyt tänne.
”Tuota kuule, mä en ihan hirveesti muista, mitä mä oon tehnyt eilen…”
”No se ei oo hirvee ihme, sä olit aika kännissä,” poika sanoi krapulaisella käheällä äänellään. Positiivista oli, että sekin oli ainakin juonut, eikä ollut joutunut katselemaan touhujani selvinpäin. Pyydettyäni toinen alkoi selostamaan eilisen päivän tapahtumia.
”No kun mä tulin sinne, niin sä olit jo silloinkin aika pahassa kännissä, etkä ainakaan suuremmin vähentänyt juomistas”, toinen aloitti. ”Jossain vaiheessa sä päätit sitten lähteä tanssimaan, ja vähän ennen keskiyötä, me mentiin ulos kattomaan raketteja. Me istuttiin sellassessa vanhassa puumajassa ja sitten sä… tai me siis…” Se piti taukoa. ”Me suudeltiin…”
Katsoin toista ihmeissäni. Mä olin ollut niin vitun kännissä että mä olin suudellut Mikaelia, joka nyt oli mun vieressä sängyllä ilman paitaa, enkä mä edes muistanut sitä.
”Helvetti”, mä kirosin.
”Haittaako se sua?” Toinen kysyi hämillään.
”Ei kun mä vaan… Mä haluaisin niin muistaa sen…” Katselin pojan kirkkaita silmiä ja hymyilin ujosti. Mikael kumartui lähemmäs.
”Sun on turha muistella menneitä”, hän kuiskasi pehmeästi korvaani ja painoi huulensa omilleni. En tiedä voisiko sanoa, että se oli suudelma, niin nopeasti se oli ohi, mutta joka tapauksessa se oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Nuolaisin huuliani ja tunsin toisen pehmeän maun yhä viipyvän niillä.
”Mitä sen jälkeen tapahtui”, mä kysyin.
”Me istuttiin vähän aikaa ja todettiin, ettei meillä ollut siellä enää mitään tekemistä, joten me lähdettiin. Sua sai raahata koko matkan, kun sä et enää jaksanut itsekkään kävellä. Täällä sä sammuit heti kuin olit saanut vaatteet päältäsi…”
”Eli mä en ollut ihan idiootti?”
”Et ollut”
Voi kuinka olisin halunnut halata tuota miestä. Painaa vasten vartaloani ja suudella pehmeitä huulia, mutta ei, en minä uskaltanut.

***

Molemmat miehet nousivat, pukeutuivat ja raahautuivat keittiöön juomaan kahvia, jolla saisivat päänsärkynsä karkotettua. He olivat vaiteliaita, koska eivät olleet varmoja mitä eilinen merkitsi toiselle, vai merkitsikö se loppujen lopuksi mitään.

Sampsa ei ollut koskaan ollut hyvä ihmissuhteissa, varsinkaan kun hän ei ollut itsekkään täysin varma mitä halusi. Jälleen hän huomasi vannovansa ettei joisi ikinä tietäen, ettei päätös kuitenkaan pitäisi. Mikaelin suhteen tilanne oli kuitenkin kulkenut kaikesta huolimatta hyvään suuntaan, vaikkei sen pysyminen samalla tolalla ollutkaan varmaa. Yhä hiljaisuuden vallitessa miehet lähtivät pihalle kulkemaan. Tammikuun ensimmäisen päivän taivas tipautteli hiljalleen alas suuria pulleita lumihiutaleita. Pojat vaelsivat hiljaisten vanhojen kerrostalopihojen lomitse, kunnes saapuivat paikkaan, jonne huolimaton talonmies oli jättänyt keinut kestämään keskitalven julmia pakkasia. He istuivat keinujen jäiselle pinnalle ja Sampsa näki tilaisuutensa tulleen.
"Mikael, ollaanko me nyt niin kuin…"
"Yhdessä? Haluutko sä?" Hän kysyi kääntäen katseensa toiseen.
"Haluun…" Sampsa sanoi ja otti varoen toisen käden omaansa, saaden molemmat hymyilemään.
"Mä tykkään susta ihan hirveästi", Mikael kuiskasi.
Talvinen auringonvalo pilkahti kerrostalon takaa, ennustaen saapuvaa kevättä, aikaa jolloin voisi suosilla luopua talvitakeista ja karvamyssyistä. Kaksi nuorta miestä istuivat viimeinkin onnensa löytäneinä sylikkäin jäisessä keinussa ja hymyilivät toisilleen. Mihin nuori rakkaus vielä heidät voikaan johdattaa…



A/N: nyt tämä teksti on jo totaalisen loppusuoralla, mutta tähän on kuitenkin tulossa vielä ainakin yksi tai kaksi osaa, enemmänkin jos tulee ideoita. Vuodenhan tätä on jo kohta raapustettu. (viimein pääsee kirjoittamaan jotain uutta SO.-fikkiä)

IA wrote:Pidän kovasti tästä tarinasta kuten olen jo kirjoittanut ennenkin , että lisää odottelen ja hyvää tietää että kiinostusta löytyy uusiin tarinoihin.
Jotenki arvasin että tarinassa tulee käymään näin , mutta eihän sitä ikinä voi olla varma mitä tarinan kirjoittelia ajattelee.
Jos löytyy kirjoitusvirheitä niin annan jonkun muun ne korjata koska en ole niin hyvä tuossa suomenkielen kirjoittamisessa itse.

Kiitos sulle tarinasta ja toivon että joku muukin lukee paitsi minä

Miyu wrote:Oih ihanaa tämä tarina on täälläkin<3. Tämä on aivan ihana tarina:). Mä tykkään tästä todella paljon ja enkä löytäny ees virheitä Jatkoa vaan:)

Aluqer wrote:Uudessa jatkossa voi kestää vielä jonkin aikaa, mutta älkää huolestuko, kyllä täälläpäin raapustellaan

en ole vielä päättänyt, kirjoitanko seuraavasta osasta viimeisen, vai jatkanko yhden osan lisää, mutta jokatapauksessa ollaan todellakin jo lähes lopussa...

ps. saa tosiaan kiittää Örvistä ja Sepiä, jos ei ole virheitä ^_^

Linba wrote:Et kirjota seuraavast osast viimest! Viel ainaki pari osaa ni ois kiva (:
Paitsi toki jos alotat jonku uuen ja yhtä hyvän tarinan, ni seki kelpaa

Aluqer wrote:Örvi: pahoittelut, tästä seuraavasta on nyt tosiaan tulossa viimeinen. Mutta kattellaan sitä uutta tarinaa, jos sitä alkaa kesän aikana suttaantumaan jotain mukavaa

Mutta hei, nyt mulla on seuraava, eli siis viimeinen osa viimeistelyssä, eli ihan lähipäivinä tulette saamaan sen
Hetkosen vielä pidän teitä jännityksessä, vaikka eiköhän tuo loppu pohjimmiltaan olekkin aika ennalta arvattava. ^^

Miyu wrote:

Aluqer wrote:Örvi: pahoittelut, tästä seuraavasta on nyt tosiaan tulossa viimeinen. Mutta kattellaan sitä uutta tarinaa, jos sitä alkaa kesän aikana suttaantumaan jotain mukavaa

Mutta hei, nyt mulla on seuraava, eli siis viimeinen osa viimeistelyssä, eli ihan lähipäivinä tulette saamaan sen
Hetkosen vielä pidän teitä jännityksessä, vaikka eiköhän tuo loppu pohjimmiltaan olekkin aika ennalta arvattava. ^^

WHAT??! O___O Ei tää voi viellä loppua!!! tämä on niiiiin ihana<3(:

Aluqer wrote:Stala<3: kyllä tässä vain on niin päässyt käymään.

Mutta nyt on tosiaan viimeisen osan aika, saa nähdä mitä te tykkäätte, mutta minusta on tavallaan helpottavaa päästä eroon vanhasta jutusta, vaikka sitä tuleekin ikävä. Kattellaan jos alkaisi loman aikoihin syntymään uutta tarinaa.

Örvistä taas kiittelen kirjoitusteknisestä avusta <3


9.

Viikkojen kulkiessa kohti kevättä Sampsa siirtyi vähitellen epävirallisesti asumaan Mikaelin luo. Hän oli tuonut mukanaan vaihtovaatteita ja jotain muita tarpeellisuuksia, ettei joka päivä tarvitsisi käydä kotona. Mikaelkin oli viimein uskaltautunut ripustamaan piirtämänsä Sampsan kuvan seinälle ja he olivat yhdessä katselleet sitä iltaisin. Vaikka he nyt virallisesti seurustelivatkin, siitä ei ollut vielä saanut kuulla kuin läheisimmät ystävät, SO.:n jäsenet ja Mikaelin äiti, joka huudahti ensin olleensa oikeassa, mutta onnitteli sen jälkeen kuitenkin onnellisena molempien puolesta. Monet illat miehet olivat istuneet sylikkäin Mikaelin sängyllä halaten toisiaan ja silloin tällöin suudellenkin, kuitenkin vain nauttien toistensa läheisyydestä.


***

Keväinen sade ropisi ikkunaa vasten. Mikael havahtui unestaan ja käpertyi tuhisten Sampsan kylkeä vasten. Hän painoi itseään toisen poskeen ja puhalteli ilmaa suustaan. Mikael näykkäisi varoen Sampsan korvan päätä, saaden toisen murisemaan unissaan.
”Kulta mua ei väsytä, herää mun seuraksi”, Mikael kuiskasi pojan korvaan. Sampsa kietoi peittoa ympärilleen ja mutisi jotain epäilyttävää. Mikael kuljetti sormiaan alastonta rintaa pitkin saaden Sampsan vähitellen haukottelemaan ja raottamaan silmiään.
”Ai huomenta”, Sampsa sanoi unisesti. Mikael painautui hymyillen toisen kylkeen ja suuteli tätä hellästi. Sampsa otti Mikaelin hellään karhumaiseen halaukseensa.
”Mun pitäs varmaan käydä suihkussa…” Mikael sanoi hetken päästä, puoliksi itselleen ja puoliksi Sampsalle, kohottautuen haukotellen kyynärpäittensä varaan.
”Haluisitko säkin tulla”, Mikael kysyi varoen. ”Sä voisit vaikka pestä mun selän…”
”No kai mä voisinkin”, Sampsa myöntyi ja nousi sängyltä rapsutellen yöllä takkuun menneitä hiuksiaan. Kumpikaan ei tullut edes ajatelleeksi, että he eivät olleet olleet enemmin yhdessä suihkussa. Molemmista vain tuntui sillä hetkellä niin luonnolliselta seistä kahden virtaavan veden alla.

Hieman myöhemmin vettä valuvat miehet astelivat keittiöön pehmeiden valkoisten pyyhkeiden ympäröimänä ja laittoivat kahvia tulemaan. Sampsa katseli ikkunaa pitkin valuvia vesipisaroita, jotka aurasivat lasille omia pieniä polkujaan, ja tuli samalla katsahtaneeksi vastapäisen talon ikkunaan.
”Hei Mikael kuule, miksi musta tuntuu, että noi sun naapurit tuijottaa meitä?”
”Ai häh, en mä oo ainakaan mitään huomannut”, Mikael hämmästyi ja käänsi katseensa naapuriin, jossa kaksi nuorta tyttöä istui nenä kiinni ikkunassa.
”Kokeillaan!” Mikael hihkaisi ja rupesi vilkuttamaan innoissaan. Molemmat nuoret vaikuttivat valahtavan kalpeaksi ja he vetivät päänsä äkkiä matalaksi.
”Joo, kyllä ne tuijotti”
Sampsa kaatoi itselleen kupillisen ja istui takaisin tuolilleen vetäen Mikaelin syliinsä.
”Tuijottakoot rauhassa mun puolesta, mut makuuhuoneeseen ostetaan rullaverhot”, Sampsa totesi ilkikurinen sävy äänessään. Molemmat alkoivat nauraa.

***

Alkukevään päivät kulkivat ohitse ja lämpimät sateet lakaisivat vähitellen viimeisetkin lumet pois. Sampsa lojui tylsistyneenä sohvalla tuijottaen hajamielisesti sunnuntain kymmenensiä uusinnan uusintoja, kun kuuli oven käyvän. Mikael asteli olohuoneen lävitse pieneen keittiöön kantaen s-marketin kauppakassia. Hän latoi tavarat jääkaapin hyllylle ja istahti Sampsan viereen sohvalle, jonka alta näkyi Kiss-maton kulma.
”Mitäs mun kulta on täällä touhunnu”, Mikael kysyi iloisella äänellä.
”En mä mitään… Telkkaristakin tulee paskaa”, Sampsa vastasi
”Ai jaa no sellaista se on joskus”, Mikael hymähti ymmärtäväinen sävy äänessään ja pörrötti toisen hiuksia.
”Älä! Sä sotket mun kampauksen!”, Sampsa älähti ja ryhtyi sukimaan jo valmiiksi epäjärjestyksessä olleita kutrejaan parempaan ojennukseen.
”Helkutin hienohelma”, Mikael ajatteli, mutta päätti että se olisi viisainta jättää sanomatta. Sen sijaan hän aukaisi suunsa aivan toisia asioita varten.
”Niin no oli mulla sulle ihan asiaakin”, Mikael sanoi
”Ai mitä”, Sampsa innostui.
”No mä ajattelin…” Mikael aloitti. ”Että kun sä nytkin jo niin kuin käytännössä katsoen oot täällä aina, niin muuttaisitsä ihan kunnolla mun luo?”
Sampsa alkoi hymyillä ja vastasi ilmeisen iloisena.
”No jos sä haluat, että mä muutan tänne, niin ei mullakaan oo mitään sitä vastaan. Ei ainakaan tarttis maksaa kahta vuokraa.” Molemmat miehet hymyilivät ja halasivat toisiaan.
”Niin no ei toi oikeastaan ollut mun ainut asia”, Mikael totesi milteipä jännittyneesti. Sampsa katsoi toista kysyvästi.
”Mä mietin…” Mikael sanoi hiljaa kaivaen taskuaan varoen. ”Haluaisitko sä tulla kihloihin mun kanssa?”



Ja kommentilla pitää heittää

Miyu wrote:Ihana ihana ihana<3. Ooh! Mikael kysyi Sampsaa kanssaan kihloihin(: Söpöä<3 Sun kirjoitettaja yksi osa viellä, koska ei tää voi loppua tohon!!!!

^^Stala<3^^